Kokemäki 10.8.2025
Eurajoki 26.10.2025
Kokemäki 10.8.2025
Eurajoki 26.10.2025
Suomen Autismikoira ry järjestää testitilaisuuksia myös muualla Suomessa, kun sitoutuneesti testiin ilmoittautuneita koiria on viisi (5).
Kurssikoordinaattori
autismikoira.koulutus@gmail.com
+358 44 9815215
Suomen Autismikoira ry:n järjestämä autismikoirien hallinnantesti on tarkoitettu autismikoirastatusta tavoittelevalle koirakolle. Autismikoira on vanhemman apulainen perheessä, jossa lapsella on neuropsykiatrinen diagnoosi. Hallinnantestiin koiran kanssa voi osallistua autismikoiran ohjaajakoulutuksen, 11,5 op (perus- ja jatko-osa) suorittanut vanhempi/vanhemmat/huoltaja.
Samassa suoritustilaisuudessa vain yksi henkilö voi suorittaa hallinnantestin.
Hallinnantestissä arvioidaan koirakon yhteistyötä, koiran perustaitoja, hallittavuutta, sosiaalisuutta, häiriöherkkyyttä ja oman toiminnan ohjausta.
Hallinnantestin hyväksymiseen koirakon tulee läpäistä kaikki testin osiot. Hylätyn suorituksen voi uusia aikaisintaan kuuden (6) kuukauden kuluttua.
Toisen hylkäyskerran jälkeen koirakon tulee osallistua täydennyskoulutukseen ennen kolmatta yritysmahdollisuutta ja koirasta tulee toimittaa enintään kaksi (2) kuukautta vanha eläinlääkärin terveystarkastustodistus.
Aggressiivisen koiran testi keskeytetään ja koira hylätään heti, eikä oikeutta uuteen hallinnantestin suorittamiseen ole. Hylkääviä asioita voivat olla myös jatkuva rauhattomuus ja pelokkuus.
Koiran tulee olla kokeen aikana täyttänyt yhden (1) vuoden.
Hyväksytysti suoritetusta autismikoiran hallinnantestistä koirakko saa todistuksen. Hallinnantesti on voimassa kaksi (2) vuotta, jonka aikana koirakon tulee suorittaa autismikoirataitojen näytöt saadakseen autismikoirastatuksen.
Autismikoiran hallinnantestejä järjestetään valtakunnallisesti koulutusten ja täydennyskoulutusten yhteydessä.
Suomen Autismikoira ry © 2025
Suomen Autismikoira ry pidättää oikeuden muutoksiin.
Suoritetaan Valmistelevan kurssin lopussa.
Kurssille osallistumattoman koiran alaikäraja 6 kk.
Suoritetaan Autismikoiran ohjaajakoulutuksen perusosan lopussa.
Testiin ja soveltuvuusarvioon osallistumista edellytetään koirakolta, joka on osallistumassa jatko-osaan näytöillä.
Autismikoiran ohjaajakoulutuksen perusosaan osallistumattomalla koiralla alaikäraja on 1 vuosi.
Suoritetaan Autismikoiran ohjaajakoulutuksen jatko-osan lopussa.
Autismikoiran ohjaajakoulutuksen ja jatkotason hallinnantestin hyväksytysti suorittaneella koirakolla on mahdollisuus saada käyttöönsä koulutuksessa-liivit, enintään kahden vuoden ajaksi.
Testiä uudistetaan.
Seuraava testi suunnitteilla 10.8.2025.
Suomen Autismikoira ry pidättää oikeuden muutoksiin.
Suomen Autismikoira ry ©2025
Suomen Autismikoira ry pidättää oikeuden muutoksiin.
Koulutuspolku uudistettu 1.1.2025, päivitetty 22.4.2025.